
Mukava tutustua!
Moikka! Olen Satu Sankala, introvertin yksinyrittäjän olkapää ja apukäsi™ brändin kirkastamisen ja markkinoinnin kiemuroissa.
Olen ihan tavallinen maalais”tyttö” ja perheenäiti Iin Kuivaniemeltä, Pohjois-Pohjanmaan pohjoisimmasta merenrantakylästä. Perheeseeni kuuluu puolisoni, kaksi nuorta sekä kissa ja koira. Lemmikit olenkin nimittänyt kotitoimistolleni henkilöstöpäälliköksi (kissa) ja hyvinvointivastaavaksi (koira).
Vapaa-aikani kuluu täällä metsän keskellä perheeni kanssa. Omakotitalo ja iso piha pitävät omalta osaltaan huolen siitä, ettei aika ehdi käydä pitkäksi.
Introverttina ihmisenä nautin elämisestä keskellä ei mitään. Täällä on rauhaa olla hiljaa ja palautua arjen kuormituksesta.
Paras piirre minussa on positiivinen asenne. Olipa asia mikä tahansa, löydän siitä jonkin positiivisen näkökulman. Tästä olen saanut myös palautetta niin tutuilta kuin vieraammiltakin ihmisiltä. Mottoni onkin, että ”epäonnistumisia ei ole olemassa, vaan ne ovat aina mahdollisuuksia oppia jotain uutta”.
Jos olisin auto, olisin kymmenen vuotta vanha maasturi, joka on jo luotettavuutensa osoittanut ja kuljettaa takuuvarmasti paikasta A paikkaan B, olipa keli mikä hyvänsä ja kyytiin mahtuu mukavasti juuri sopiva määrä ihmisiä, jotta matka taittuu rattoisasti.
Se pehmeämpi markkinointitoimisto
Sadun Markkinointitoimiston tarina sai alkunsa maailmanlaajuisen pandemiamyllerryksen keskellä vuonna 2020. Vaikka olinkin opiskellut markkinointia jo aiemmin ja tiesin sydämeni sykkivän markkinointiviestinnälle, en ollut aiemmin päässyt toteuttamaan unelmaani täysipainoisesti. Tunnustan, että en ollut oikeastaan edes uskaltanut unelmoida siitä täysipainoisesti.
Työskentelin vuosia asiakaspalvelun ja myynnin parissa pienissä erikoistarvikeliikkeissä ja työn ohella sain myös kehittää itseäni ja opiskella visualistiksi. Nautin asiakkaiden parissa työskentelystä ja myymälän ylläpidosta. Olisin jatkanut työssäni vielä pitkään, mutta olosuhteet sanelivat toisin ja työpaikkani joutui lopettamaan toimintansa.
Niinhän se on, että kun yksi ovi sulkeutuu, jossain avautuu uusi. Pitää vain osata pitää mieli ja sydän avoimena.
Työpaikan menetyksen myötä löysin uuden, avoimen oven ja ymmärsin, että tässä on mahdollisuuteni toteuttaa unelmaani: auttaa pieniä yrittäjiä tuomaan omaa tarinaansa esille sekä saavuttamaan ansaitsemaansa näkyvyyttä ja kasvua sisältömarkkinoinnin ja visuaalisen markkinointiviestinnän keinoin.
Tartuin kiinni unelmaani! Opiskelin ja syvensin markkinointiviestinnän osaamistani lisää, jotta pystyisin auttamaan asiakkaitani mahdollisimman kokonaisvaltaisesti. Siinä samalla, keväällä 2021, perustin Sadun Markkinointitoimiston ja aloin nostaa omaa yritystäni kasvuun. Matka brändäyksen ja markkinointiviestinnän ammattilaiseksi on kasvattanut myös minua itseäni ihmisenä: introverttina ihmisenä esille tuleminen ei ole aina ollut niin helppoa, mutta nykyään ymmärrän introverttiuden olevan yksi tärkeimmistä vahvuuksistani niin ihmisenä kuin yrittäjänä.
En väitä olevani ”se kulmakunnan kovin markkinointitoimisto”, vaan haluan näyttää, että myös pehmeämmän markkinointiviestinnän kautta saa kestäviä tuloksia.
Mieleesi on tullut ehkä jo kysymys, että millä osaamisella voin auttaa sinua.

Millaisia vahvuuksia tuon avuksesi?
- Rauhallinen, kuunteleva ja keskusteleva ote
- Introverttina pystyn samaistumaan toisen introvertin ajatuksiin
- Ymmärrän yksinyrittäjyyttä omasta kokemuksestani
- Innostun uusista asioista
- Haluan oppia uutta
- Motivoidun työstäni ja asiakkaitteni saavutuksista
- Sitoudun siihen, mitä teen
- Omaan visuaalista silmää

Millaista osaamista tarjoan yrityksellesi?
- Brändin kehittäminen
- Tuotteistaminen ja palvelumuotoilu
- Visuaalinen suunnittelu ja markkinointi
- Sisältömarkkinointi
- Asiakaspalvelu
- Canva-suunnitteluohjelma
- Yksinyrittäjän ymmärrys
Koulutuksestani ja työkokemuksestani
Pohjakoulutuksenani on Liiketalouden tradenomi, yritystoiminnan ja markkinoinnin suuntautumisella. Koska nautin itseni haastamisesta ja kehittämisestä sekä uuden oppimisesta, olen täydentänyt ja ajanmukaistanut tradenomin tutkintoani
- Markkinointiviestinnän ammattitutkinnolla visuaalisen markkinoijan osaamisalalta (visualisti), 2019
- Myynnin digiosaaja -koulutuksella, 2020
- Yrittäjän ammattitutkinnolla, 2021
- Liiketoiminnan ammattitutkinnolla asiakashankintaan painottuen, 2022
- Brändin kehittämisen koulutuksella, 2023
- Verkkokurssiyrittäjille suunnatulla yrittäjyyden ammattitutkinnolla, 2024
- Tuotekehitystyön erikoisammattitutkinnolla, 2025.
Vuosien varrella olen työskennellyt paikallisissa erikoistarvikeliikkeissä ja pienillä huoltoasemilla. Pienissä myymälöissä on etuna mm. se, että työnkuva on hyvin monipuolinen. Jokainen työntekijä saa tehdä hyvin monia erilaisia työtehtäviä liikkeen pyörittämiseen liittyen: tavaran vastaanottoa, hyllytystä ja esillepanoja, asiakaspalvelua, myyntiä, myymälämarkkinointia ja jopa kirjanpitoakin, mutta myös siivousta. Parasta töissäni on kuitenkin aina ollut ihmiset ja kohtaamiset heidän kanssaan.
”Kasvaminen ihmisenä ja ammattilaisena vaatii aina rohkeutta. Rohkeutta olla oma itsensä, pitää puolensa, tulla esille… Rohkeutta toimia, vaikka jännittäisi ja pelottaisikin.”
– Satu
Minun arvoni
Arvot muodostavat perustan kaikelle toiminnalleni, niin työ- kuin yksityiselämässänikin. Ne ovat ne tekijät, jotka ohjaavat valintojani ja tekojani niin, että voin aina seistä vahvasti sanojeni ja tekojeni takana.
- Herkkyys on vahvuutta – Kohtaan asiakkaani empaattisesti, ihmisenä ihmiselle. Herkkyys auttaa minua huomaamaan olennaisen ja sanoittamaan sen näkyväksi, ilman kovaa ääntä tai suuria eleitä.
- Aito kohtaaminen – Sinun ei tarvitse esittää mitään. Minäkään en esitä. Yhteistyö rakentuu luottamukseen, rehellisyyteen ja siihen, että molemmat voivat olla omia itsejään, ilman turhaa jargonia.
- Pienen puolella – Ymmärrän yksinyrittäjän arkea, koska elän sitä itse. Siksi rakennan palveluni juuri pienille – lempeäksi tueksi, ei painavaksi taakaksi. Pienelläkin on oikeus kirkkaaseen brändiin ja rohkeaan näkyvyyteen.
- Selkeyden voima – Kun viesti kirkastuu, olo kevenee ja suunta selkenee. Autan sinua sanoittamaan juuri sen, mikä tekee sinusta ainutlaatuisen niin, että unelma-asiakkaasi löytävät sinut.
- Hyvinvointia yrittäjyyteen – Uskon siihen, että työ saa joustaa elämän mukaan, ei toisin päin. Rakennan omaa arkeani omannäköiseksi ja autan sinua tekemään samoin: kohti tasapainoa, jaksamista ja iloa työstä.
Siivitetään yhdessä yrityksesi kohti menestystä!