fbpx

Yrittäjän tarina – Miten minusta tuli yrittäjä?

5.9. vietetään valtakunnallista Yrittäjän päivää. Päivän tarkoitus on tuoda yrittäjyyttä esille, tukea yrittäjyyttä ja edistää yrittäjyyden arvostusta. Yrittäjän päivää on vietetty vuodesta 1997 lähtien ja vuonna 2010 se merkittiin almanakkaan viralliseksi merkkipäiväksi.

Yrittäjä on päivänsä ansainnut, kuten päivän järjestäjänä toimiva Yrittäjän Päivä -säätiökin sanoo!

Miten minusta tuli yrittäjä?

Kun minulta kysytään, miten minusta tuli yrittäjä, vastaan: ”Monen sattumuksen kautta”.

En ole koskaan haaveillut yrittäjyydestä. Oikeastaan päinvastoin. Olen aina ajatellut, että minusta ei koskaan tule yrittäjää. Työntekijänä on helpompaa, kun ei ole niin tiukkaa vastuuta yrityksestä, lomat on lomia ja vapaat vapaita. Lähipiirissänikään ei yrittäjiä ollut koskaan niin, että olisin päässyt heidän elämäänsä ja työtään seuraamaan.

Opiskelua ja työntekoa vuosien varrella

Lukion jälkeen opiskelin tradenomiksi suuntautuen yritystoimintaan ja markkinointiin. Tunsin jo silloin, että markkinointi on minun alani. Yritystoiminnan kursseja suoritin sen vaaditun kokonaisuuden ja vapaaehtoiset kurssit valitsin mahdollisimman pitkälti markkinoinnin parissa. Muistan, kun olisin halunnut suorittaa ammattiopiston puolelta mainostekstauksen kurssin, mutta en olisi saanut sitä hyväksiluetuksi tradenomiopintoihini. Se jäi harmittamaan. Valmistuin tradenomiksi ja aloin etsiä töitä.

Asuin pienellä kylällä, eikä lähialueella ollut markkinoinnin työpaikkoja tarjolla. Työskentelin jonkin aikaa paikallisissa pienissä erikoismyymälöissä ennen kuin perustin perheen. Lasten kasvettua pääsin jälleen töihin lähialueen pikkuputiikkeihin. Sain töissäni tehdä hyvin monenlaisia myymälänhoito- ja asiakaspalvelutehtäviä. Nautin työskentelystä ihmisten parissa, myymälän ylläpidosta ja tuotteiden esillepanoista.

Viimeisimmän osa-aikaisen työni aikana sain mahdollisuuden opiskella työn ohella markkinointiviestinnän ammattitutkinnon visuaalisen markkinoinnin osaamisalalta. Monien muiden mielenkiintoisten kurssien lisäksi sain vihdoin suorittaa mainostekstauksen ja kalligrafian opinnot! Vuonna 2019 minusta tuli visualisti.

Koronapandemia muutti elämäni suunnan

Keväällä 2020 iski maailmanlaajuinen Covid-19 -pandemia myös Suomeen. Olin saanut nauttia osa-aikaisesta työstäni ihanassa pienessä erikoistavaramyymälässä kotikylälläni lähes seitsemän vuotta. Suomi sulki rajojaan, yritykset joutuivat sulkemaan oviaan joko tilapäisesti tai lopullisesti. Minut lomautettiin. Päätin ottaa lomautuksen loman kannalta. Samaan aikaan lapseni opiskelivat peruskoulussa etäopetuksessa. Nautin suunnattomasti keväästä, jolloin sain olla lasteni kanssa kotona hoitamassa heidän koulutehtäviään. Liikuntatunnitkin ulkoilimme yhdessä.

Alkukesällä pandemia alkoi laantua ja pitkään suljettuna olleet yritykset pääsivät taas jatkamaan toimintaansa. Minäkin pääsin takaisin töihin, mutta vain vähäksi aikaa. Samalla, kun minulle ilmoitettiin lomautuksen päättyvän, minut irtisanottiin. Myymälä oli päätetty lakkauttaa. Sain vielä työskennellä irtisanomisaikani ajan täysipäiväisesti. Tunsin oloni ehkä hieman ristiriitaiseksi. Olisin mielelläni jatkanut työtäni, mutta ainakin epävarmuus oli ohi.

Tiedätte varmasti sanonnan, että kun yksi ovi sulkeutuu, jossain avautuu uusi. Olen sitä mieltä, että tämä on aivan totta. Täytyy vain muistaa pitää mieli ja sydän avoinna. Syksyllä 2020 suoritin myynnin digiosaaja -koulutuksen, jonka kautta löysin todella antoisan työharjoittelupaikan omasta kunnastamme. Harjoittelupaikkani Metkatuotteen yrittäjä oli erittäin kannustava ja hänellä olikin suuri vaikutus siihen, että aloin pohtia oman yrityksen perustamista.

Myynnin digiosaaja -koulutuksen jälkeen aloin toimia kevytyrittäjänä markkinoinnin parissa ja hakeuduin suorittamaan yrittäjän ammattitutkinnon verkko-opintoina. Keväällä 2021 perustin oman toiminimiyritykseni ja minusta tuli päätoiminen yrittäjä!

Puolivuotias yrittäjä

Yritykseni täyttää ihan pian puoli vuotta. En ole vielä päivääkään katunut yrittäjäksi alkamistani. Yritystoiminta on lähtenyt ihan mukavasti käyntiin. Olen saanut uusia asiakkaita ja tuttavia sekä hurjasti uusia kokemuksia. Olen nauttinut omien rajojeni koettelusta ja myös niiden rikkomisesta.

Tähän asti olen saanut hyvin erilaisia toimeksiantoja markkinoinnin ja myynnin parissa. Olen mm. suunnitellut käyntikortteja ja esitteitä, kirjoittanut uutiskirjeitä, tehnyt sisällöntuotantoa ja julkaisugrafiikoita sosiaaliseen mediaan sekä kouluttanut ja sparrannut yksittäisiä yrityksiä ja myös laajempaa yrittäjäjoukkoa. Lisäksi olen päässyt auttamaan asiakkaitani myymälä- ja markkinatyöskentelyssä.

Tällä hetkellä olen aloittamassa jälleen uutta koulutusta. Tarkoitukseni on opinnoissani keskittyä myyntiin ja asiakashankintaan. Tavoitteenani on vahvistaa verkostoani, löytää uusia asiakkuuksia sekä pystyä tarjoamaan asiakkailleni entistä vahvempia palvelukokonaisuuksia.

En millään malta odottaa, mitä kaikkea uutta syksy ja tuleva talvi tuovat tullessaan!

Hyvää Yrittäjän päivää!

Jätä kommentti